Shopping, shopping…

Minulta kysytään usein, että mitä täältä sitten kannattaa ostaa. Jaa-a. Itse olen lomilla, ja muutenkin, impulsiivinen shoppailija, joten harvoin tulee mietittyä ostoksen kannattavuutta ennen kuin raha on jo sujahtanut johonkin ihanuuteen. Pohjois-Italia on lisäksi yksi Euroopan kallemmista alueista, joten aika harvoin täällä tekee todellisia löytöjä. Poikkeuksiakin on, kokemukseni mukaan suomalaisten kannattaa täältä viedä kotiin ainakin näitä:

  • kengät, laukut ja muut nahkatuotteet
  • kosmetiikka
  • viinit ja elintarvikkeet

Lisäksi 2 kertaa vuodessa voi tehdä oikeasti löytöjä, kun maan valtaavat saldi, eli alennusmyynnit. Alennukset ovat huomattavia. Nämä ajoittuvat siis joulun jälkeiseen aikaan ja kesäkokoelmien osalta heinäkuuhun. Meilläpäin on myös useita outlet-liikkeitä, suurimpina outlet-kylät Vicolungo, Foxtown ja Serravalle Outlet, joissa kulutusjuhla jatkuu vuoden ympäri 😉

Advertisement